Sosiaalityöntekijä palkka
Sosiaalityöntekijä on terveydenhuollon ammattilainen, jonka tärkein tehtävä on vähentää, ehkäistä ja poistaa sosiaalisia ongelmia niin yhteiskunnan kuin yksilöidenkin tasolla. Tämä tapahtuu esimerkiksi elämänhallinnan edellytyksiä paluttamalla ja syrjäytymistä ehkäisemällä. Työ ei ole helppoa, mutta se on sitäkin palkitsevampaa. Alla käymme läpi, millaisilla tuloilla työtä tehdään eli millainen sosiaalityöntekijä palkka Suomessa on.
Sosiaalityöntekijän työpaikat & ammattinimikkeet
Sosiaalityöntekijäksi pääseminen vaatii, että henkilö käy sosiaalityön koulutuksen. Kyseessä on viiden vuoden mittainen (kandidaatti 3 v + maisteri 2 v) ja 300 opintopisteen yliopistokoulutus, jonka voi käydä esimerkiksi Itä-Suomen, Jyväskylän tai Tampereen yliopistossa.
Kyseinen koulutus antaa monipuoliset valmiudet työskennellä paitsi useissa työpaikoissa myös lukuisissa työtehtävissä. Tyypillisesti sosiaalityöntekijä työskentelee seuraavissa paikoissa:
- Mielenterveys- ja soisaalitoimistot
- Sairaalat ja terveyskeskukset
- Perhe- ja kasvatusneuvolat
- Päihdehuollon yksiköt
- Vanhustyön yksiköt
- Järjestöt
- Koulut ja oppilaitokset
- Yksityiset sosiaalialan palveluyritykset
Työnimikkeitä taas voivat olla esimerkiksi:
- Sosiaaliasiamies
- Yksikön johtaja
- Osastopäällikkö
- Sosiaalijohtaja
- Sosiaaliterapeutti
- Vastaava koulukuraattori
- Sosiaalityöntekijä
- Projektityöntekijä
Sosiaalityöntekijä palkka: Kuinka paljon sosiaalityöntekijät tienaavat Suomessa?
Suomessa sosiaalityöntekijä palkka on noin 3 900–4 700 euroa kuukaudessa, mikä tarkoittaa yhteensä 46 800–56 400 euron vuosituloja.
Kyseinen lukema ei ole päästä keksitty vaan sen pohjana toimii kaikki palkkadata, jota verkossa on avoimesti kaikkien saatavilla. Esimerkiksi Duunitori kertoo sivuillaan, että sosiaalityöntekijät tienaavat keskimäärin 3 907 e/kk. Tulot jakautuvat sektoreittain seuraavasti:
- Paikallishallinto: 4 268 €
- Hyvinvointialuehallinto: 4 289 €
- Yksityinen sektori: 3 890 €
- Valtio: 4 943 €
Duunitorin kanssa pitkälti samoilla linjoilla palkka-asioista on Studentum, jonka hyödyntämä Tilastokeskuksen data kertoo sosiaalityöntekijöiden keskipalkan olevan 3 876 euroa kuussa. Palkka jakautuu niin, että miehet tienaavat datan mukaan 3 896 euroa, naiset taas 3 875 euroa.
Samaa kaavaa jatkaa töissä.fi, jonka uraseurantakyselyyn vastanneiden mukaan sosiaalityöntekijä mediaanipalkka on 4 140 euroa (alin neljännes 3 800 €/kk, ylin neljännes 4 500 €/kk).
Sosiaalityöntekijä palkka TES
Kaikki sosiaalityöntekijät eivät työskentele saman työehtosopimuksen alla, vaan sen määrittää työnantaja. Esimerkiksi hyvinvointialueilla työehdot ja palkat määrittelee SOTE-sopimus, yksityisellä puolella taas yksityisen sosiaalipalvelualan TES.
SOTE-sopimus eli sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimus määrittää siis työehdot ja sen, minkä verran sosiaalityöntekijät työstään ansaitsevat hyvinvointialueilla. Tämän sopimuksen palkkatiedot omille sivuilleen on lisännyt esimerkiksi Tehy ry, joka on terveys-, kasvatus- ja sosiaalityöntekijöiden asiaa ajava ammattiliitto.
Kyseisen sopimuksen ja Tehyn sivujen mukaan sosiaalityöntekijä palkka TES on seuraavanlainen:
| Peruspalkka 1.10.2025 → | Peruspalkka 1.8.2026 → | Tasopalkka 1.10.2026 → | Tasopalkka 1.4.2027 → | |
| S2STT1D1 | 3 721,35 € | 3 805,82 € | 4 065 € | 4 146,30 € |
| S2STT1C1 | 3 721,35 € | 3 805,82 € | 3 990 € | 4 069,80 € |
| S2STT1B1 | 3 721,35 € | 3 805,82 € | 3 925 € | 4 003,50 € |
| S2STT1A1 | 3 721,35 € | 3 805,82 € | 3 860 € | 3 937,20 € |
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvoteltiin vuoden 2026 alkupuolella lakkojen uhalla uusi työehtosopimus ja uudet palkankorotukset ajalle 1.1.2026–30.4.2028. Kyseisten neuvottelujen tuloksena palkat nousevat seuraavasti:
2026:
- Yleis- ja taulukkokorotus: 2,7 %
- Alaraja- ja palvelusvuosilisäkohdennukset: 0,7 %
- Alarajakorotus (palkkaryhmä A): 0,5 %
- Alarajakorotus (palkkaryhmä B): 0,4 %
- Alarajakorotus (palkkaryhmät C–F): 0,5 %
2027:
- Yleis- ja taulukkokorotus: 2,7 %
Talentian mukaan palkankorotusratkaisun kumulatiivinen vaikutus 28 kuukauden mittaisella sopimuskaudella on yhteensä 6,2 prosenttia. Jos kumulatiivisuutta ei oteta huomioon, ovat korotukset 6,1 prosenttia.
Sosiaalityöntekijän palkkasuositukset
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry kertoo sivuillaan kattavasti sosiaalityöntekijän työpaikoista ja -tehtävistä. Se antaa myös oman suosituksensa siihen, minkä verran sosiaalityöntekijän pitäisi tienata eri työtehtävissä.
Tällaiset ovat sosiaalityöntekijän palkkasuositukset:
- Perustehtävät: 4 100 €/kk
- Vaativat tehtävät: 4 300 €/kk
- Erittäin vaativat tehtävät: 4 600 €/kk
- Esihenkilö tai muu johtava / vastaava asema: 5 000 €/kk
Palkkasuositukset perustuvat Talentian mukaan “markkinahintoihin” ja siksi jokaisen on mahdollista päästä niihin kiinni.
Sosiaalityöntekijä palkka eri puolilla Suomea
Nyt olemme käyneet läpi, millainen sosiaalityöntekijä palkka on työehtosopimuksen, datan ja suositusten mukaan. Lopuksi on vielä hyvä kääntää katseet avoimiin työpaikkailmoituksiin ja katsoa, kuinka hyvin niiden palkkailmoitukset ovat linjassa muun infon kanssa. Samalla näkee, miten maantieteellinen sijainti vaikuttaa (vai vaikuttaako) tulotasoon.
Tässä muutamia poimintoja Duunitorista:
- Lahti: Sosiaalityöntekijä (lastensuojelu), Päijät-Hämeen hyvinvointialue, 4 633 €/kk
- Vantaa: Sosiaalityöntekijä (psykiatria), HUS Psykiatria, 4 100–4 305 €/kk
- Espoo: Sosiaalityöntekijä (aikuissosiaalityö), Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, 4 281 €/kk
- Helsinki: Sosiaalityöntekijä (vanhuspalvelut), Helsingin kaupunki, 4 222 €/kk
- Orimattila: Perhetyöntekijä, Päijät-Hämeen hyvinvointialue: 3 055 €/kk
- Lohja: Sosiaalityöntekijä (kotoutumispalvelut), Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, 4 281 €/kk
- Oulu: Sosiaalityöntekijä (lastensuojelu), Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, 4 505,02 €/kk
- Mikkeli: Sosiaalityöntekijä (lapsiperheet), Etelä-Savon hyvinvointialue, 4 707,56 €/kk
Tässä kattavasti esiteltynä sosiaalityöntekijä palkka. Jos muut sote-alan tulot kiinnostavat, katso esimerkiksi lähihoitajan palkka sivuiltamme seuraavaksi!


